torstai 29. kesäkuuta 2017

Maalaustalkoot

Keskiviikkona oli taas yksien talkoiden vuoro. Kaverit ovat niin innoissaan tulossa talkoisiin, että nämäkin sovittiin pelkästään sen mukaan että kaveri pääsi miehensä kanssa tulemaan Porvoosta asti. Ostin maalia ulkoseiniin, lattiaan, lakkaa ulkokalusteisiin ja ennestään oli olemassa jo se pohjamaali niihin sisäseiniin. Työtä oli varattu siis isommallekin porukalle. Paikalle tuli Porvoolaisten lisäksi yksi Tampereen kaveri, kaksi siskoa, siskon mies, äiti ja eno. Paavokaan ei ehtinyt paikalle, mutta hän sai kyllä konsultaatioviestejä päivän aikana aika montakin.

Osa porukasta alkoi heti maalaamaan ulkoseinien uusia lautoja ja osa alkoi raapimaan maaleja irti vanhoista laudoista. Melkoinen työn touhu.


Kylkiäisen pääty jäi nyt täysin koskemattomaksi, tekee sen sitten kun kylkiäinen on purettu. Toisesta päädystä taas oli yksi lauta ja useampi rima sellainen, että ne vaativat vaihtoa. Rimat nyhdin irti, mutta tuon laudan jätimme vain raapimatta ja maalaamatta. Paavo saa hoitaa sen, en halua että koko seinä eristepurut valahtavat pihalle...

Siskoni käyttivät luovuutta maalaustelineiden suhteen :D Mitkään tikkaat eivät olleet sopivat tähän väliin, kaikki olivat joko liian pitkiä tai sitten liian lyhyitä, että niiden yläpään olisi saanut osuman tuohon ikkunoiden päälle. Noh mutta hoituihan se homma näinkin!


Valkoista maalia oli jäljellä vain purkin jämät ikkunoiden jäljiltä, mutta sitä oli silti pakko sutia jo noihin kuistin nurkkiin, niin että nähtiin millainen siitä sitten lopulta tulee. 


Valitsin mökin värin kaupasta silmämääräisesti niin, että se olisi mahdollisimman lähellä vanhaa sävyä. Hieman pelkäsin että on liian räikeä, mutta ihan hyvähän tuo lopulta on. 



Päädystä huoma hyvin tuon vaihtoa odottavan laudan. Tien puoli jäi vielä maalaamatta, mutta sekin on jo raavittu valmiiksi, eli raskain osuus on jo tehty. 

'
Sisällä näyttää nyt tältä. Paavo tosin vastasi vasta talkoiden jälkeen että seinät pitäisi saada ihan kokonaan valkoisiksi, etteivät ne sitten ime hirvittävää määrää tapettiliisteriä. Tuonkin maalaustuloksen saaminen oli työn ja tuskan takana, kun nuo levyt imivär kuulemma maalia ihan hirveästi. Täytyy hakea vielä ainakin toinen kolmen litran purkki tuota maalia. 


Että sellaista, lattiamaali ja öljy pihakalusteille jäivät vielä käyttämättä, mutta pitää jättää jotain vielä seuraaviinkin talkoisiin!

Kiitokset muuten kaikille talkoolaisille ja nuoimmalle siskolleni talkoosopasta sekä hyvistä sämpylöistä. Äidille kiitos muista tarjottavista!

Huomenna työt jatkuvat, sunnuntaina on avoimet puutarhat ja mökki ja piha kaipaavat siivousta. Mökki saakin olla vielä kesken. 

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Muottien purut

Purin valumuotit vasta keskiviikkona, koska työt taas haittasivat vapaa-aikaa. Oli satanut muutamana päivänä ja kuopat olivat taas täyttyneet vedestä. Nuorempi Paavo sanoi ettei vesi kuitenkaan haitannut, koska pilarit olivat ehtineet kuivua valun jälkeen kuitenkin useamman päivän auringonpaisteessa ennen sateita. Pohjan anturan muotit oli aika vaikea saada irti, varsinkin kun minulla oli työkaluina vain vasara ja saha. Sain kuitenkin lopulta muotit irti ja näytin sen jälkeen kuin mutapainista tulleelta.

Kaikki tässä kuvassa näyttää jonnekin päin vinolta :D Onneksi tuo kylkiäinenkin tulee vielä uudistumaan jossain vaiheessa.

Sitten asettelin styroxit pilarien ympärille ja aloin lapioimaan maata kuoppiin. Tämä on vähän huono kuva, mutta ylemmässä kuvassa ollut kauhea mutakasa on kadonnut! Eihän se kasa kerinnytkään olla tuossa tien tukkeena kuin puolisen vuotta. 


Kuistin toinen reuna näyttää tältä. Tajusin vasta jälkikäteen että styroxien reuna olisi pitänyt varmaankin jättää maan tasalle, mutta myöhäistä se tässä vaiheessa enää oli. Täytyy jossain vaiheessa poistaa ylimääräiset osat jotenkin. 


Nyt kuisti odottelee sitten vain Paavoa (nuorempaa) että se lasketaan pilarien varaan ja vihdoinkin saisi kaikki kuistin ikkunat paikoilleen. Ensi viikolla on tulossa myös isommat talkoot, jolloin olisi tarkoitus maalata ulkona ja sisällä.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Valutalkoot

Nimppareillani kyselin papaltani josko hänellä olisi betonimyllyä, niin saataisiin vihdoin nuo kuistin nurkat muuratta. Hänellä oli vain voimavirralla toimiva mylly, mutta hänellä oli keino jolla betonit sai sekoitettua kokonaan ilman sähköä. Hän innostuikin asiasta niin, että jo lauantaina hänellä oli valmiina pilareihin tarvittavat muotit, raudoitukset ja jopa betonisäkit ostettuna. Kaiken lisäksi pappa vielä kaivoi kuopat loppuun oikein ketterästi ollakseen yli seitsemänkymppinen.



Betonit sekotettiin lopulta sitten muovipressun päällä niin, että kaksi ihmistä veivasi vuorotellen eri reunoista. Vaikea selittää, mutta oli ihan toimiva keino. Siskoni Salla oli mukana auttamassa.


Paavokin tuli omalta työmaalta päästyään katsastamaan miten meillä sujuu. Hieman hän kyllä ihmetteli papan menetelmiä, mutta myönsi lopulta niiden olleen toimivia. Olihan hän iloinen kun hänen ei tarvitse itse tehdä kaikkea.


Pappani on muuten myöskin nimeltään Paavo. Tässä siis kaksi Paavoa samassa kuvassa.



En ole vieläkään avannut muotteja, en ole vain ehtinyt töiden takia ja monena päivänä on myös satanut kaatamalla niin ei ole paljon huvittanut. Ehtiihän sitä vielä.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Suvinpäivät

Viime keskiviikkona aurinko paistoi niin että poltin niskanikin jo toista kertaa tämän vuoden aikana. 



Tein perinteisen täytekakun ja pohjasta tuli kerrankin niin kauniin värinen, että ajattelin kokeilla elämäni ensimmäistä kertaa nakukakkua. Kermaa olisi voinut laittaa väliin vielä enemmän, mutta muuten oli kyllä hyvää. Muuten oli tarjolla pullaa, keksejä, pikkusuolaista ja nälkäisimmille makkaraa. 





Lahjaksi sain suviruusun, pegonian, grilliharjoja, kanankakkaa sekä kärhön, "clematis nelly moser." Istutin sen toisen omenapuun juurelle vieraiden suosituksesta. Laitoin tuohon vielä kuvan ottamisen jälkeen tukikeppejä. 



Mummu oli muuten unohtanut kävelysauvansa kotiin ja hän ei osaa kävellä ilman. Kehiteltiin sitten mummulle varakepit haravasta ja mökiltä löytyneestä golfmailasta. Näin hän sitten käveli pitkin puutarhan yleisiä teitä :D

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Nimpparivalmisteluja

Olen tänän ja vähän eilenkin koittanut hiki hatussa siistiä mökkiä ja palstaa huomisia nimipäiviäni varten. Juhliin on tulossa molemmat mummut, pappa, äiti, isä, isotäti ja muu perhe, joten luvassa on varmasti paljon tarkempi tarkistus kuin siirtolapuutarhayhdistyksen puolesta oleva tarkastus ensi viikolla.

Tuossa oven oikealla puolella kasvoi nurmikkoa, jonka alta löytyikin hiekkaa. Hetken aikaa sai hikoilla että sain melkein kaikki ruohot pois. Lisäksi askartelin kivilaatoista ja laudasta upean penkin tuolle pöydälle, on meinaan tulossa väkeä niin paljon että kaiki eivät mahdu muuten istumaan. On muuten kaunista taas.

Leikkasin nurmikonkin taas, ei se kovin pitkää vielä ollut mutta voikukat töröttivät siellä siihen malliin että halusin vetää ne matalaksi. Ehkä tuon lautakasan voisi vielä siirtää muualle keskeltä kulkuväylää. 


Omenapuut sentään ovat täydessä kukassa ja näyttävät upeilta. 


Kaiken lisäsi Paavo ehti sunnuntaina vihdoin käymään mökillä ja laittoi viemäriputken paikoilleen imeytyskuoppaan. Kuoppa saatiin sen jälkeen vihdoin täytettyä ja olohuoneen ikkunantaus alkaa olla jo aika sileänä. Sieltä on myös kiskottu hirveästi sen koristepilajan juuria jonka nimeä en edelleenkään tiedä. Täytyy huomenna porukalla pohtia mitä siihen sitten istuttaisi.

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kukkia

Minulla on nyt viimeinen yö töissä täällä nykyisessä ryhmäkodissa. Ajattelin tuoda mökiltä kukkia tänne  hieman piristykseksi jo eilen, mutta kotimatkalla tajusin että ne jäivätkin mökin pöydälle, tietenkin vielä ilman vettä. Harmitti, mutta oli niin kauhea vastatuuli, etten jaksanut polkea enää takaisin. Tänään piti sitten varta vasten polkea takaisin hakemaan kukkia ja ne eilisethän olivat tietenkin ihan nuupahtaneet. 


Vähän kyllä harmitti, kun sireeninikin ovat sellaisia kraakkuja että oli vaikea löytää maljakkoon sopivia kukintoja. Jotain kuitenkin löytyi ja nyt kun sain ne tänne maljakkoon niin sireenit ovatkin ihan nuupahtaneita. Tässä ne ovat olleet vedessä jo pari tuntia,  mutta toivottavasti ne vielä virkistyisivät ja aukeisivat. Olisi kiva jos tulisi hieman sireenin tuoksua. Sireenien lisäksi otin vähän omenapuun kukkia, lemmikkiä, kalliokieloa ja pari narsissia. Mitään muuta kukkivaa mökillä ei oikein vielä olekaan.

Ajattelin tehdä myös raparperipiirakan. Omat raparperini ovat lähteneet hyvin kasvuun, mutta ei niistä silti piirakkaa vielä ihan saa. Kävin siis ostamassa raparperiä kaupasta elämäni ensimmäistä kertaa. Melko kalliita olivat, toivottavasti maku edes on hyvä. 

Kesäkuun ensimmäinen

Kävin ennen yövuoroa taas mökillä. Kasvimaa on nyt istutettu ja ennen sitä tein tarkat laskelmat montako riviä laatikkooni mahtuu ja montako riviä laitan mitäkin. Istutin seuraavia:

1. Sokeriherne
2-3. Silpoherne
4. Tilli
5. Ruiskaunokki
6. Kehäkukka
7. Punahierakka
8. Punajuuri
9. Pinaatti
10. Rucola
11. Salaatti
12-13. Porkkana

Luin pusseista kuinka pitkiksi mitkäkin kasvavat ja  paljonko ne vaativat tilaa ja yritin istuttaa niitä sen mukaan. Taakse laitoin siis herneet, joiden pitäisi kasvaa pisimmiksi. Päälle laitoin vielä harson.


Kävin lisäksi viemässä päärakennuksen roskiksille yhden kottikärryllisen roskaa. Yritän saada pihaa nyt siistittyä, koska ensi viikolla olisi tarkoitus pitää nimipäiväjuhlani siellä. Kamalahan pida on edelleen, vasinkin kun kuistin nurkilla on edelleen kuopat auki, mutta toivottavasti vieraat osaavat keskittyä muuhun :D Kaiken lisäksi toinen kuoppa on taas täyttynyt vedellä kun on satanut muutamana päivänä.

Otin tämän kuvan roskienvientireissulla jonkun toisen palstasta. Tuo tien reunus näytti vaan niin kivalle.

Oli kyllä taas kummallinen kelikin, välillä satoi rakeita ja vettä ja välillä taas paistoi aurinko. Sateen tullen menin istumaan sisälle ja onneksi pian sade aina lakkasikin. Pyöräillessä tarvitsi vielä pipon ja tumput, kun tuuli niin kovasti että korviin alkoi sattua. Ehdin sateiden välissä onneksi vielä hakettamaan risuja, karsin olohuoneen ikkunan takaa vielä sitä jotakin koristepihlajaa, jonka nimeä en tiedä. Se ryteikkö alkaa olla nyt jo aika siisti, pitäisi vain keksiä mitä sinne sitten istuttaisi.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Toukokuun viimeinen

Eilen menin töiden jälkeen taas mökille ajatuksenani leikata nurmikko. Aikaisemmin oli satanut, mutta onneksi aurinko alkoikin paistaa ja nurmikko alkoi kuivua. Edellinen asukas oli jättänyt mökille sähkökäyttöisen ruohonleikkurin jota ehdimme syksyllä kertaalleen kokeilemaankin. Muistan että silloinkin sen kanssa tapeltiin ennen kuin siskoni sai sen lopulta käyntiin ja nyt oli sama homma. Yritin monta kertaa, mutta en saanut sitä päälle. Lopulta oli pakko kaivaa käyttöohjeet ja kaikki olikin ihan selvää, nappeja pitikin painaa vain eri järjestyksessä. Huoh olisi vaan heti voinut kaivaa ne ohjeet

 Eikun hommiin sitten vaan.
Tämä puoli nurmikosta näyttää jo suht siistiltä leikkuun jälkeen.



Toinen puoli nurmikosta taas näyttää melkein vielä kamalammalta leikkauksen jälkeen. Kävin ostamassa pienen pussillisen nurmikon paikkaussiemeniä noille multalaikuille. Siementen luvattiin itävän jo viikossa, saapi nähdä tapahtuuko mitään.


Omenapuutkin kukkivat jo. Kaikissa kolmessa näkyy olevan reilusti kukkia, jopa siinä karahkassa olohuoneen ikkunan takana. Sireenitkin aukeavat ihan pian.


Ainiin ja viimein löysin täydelliset pihakalusteet mökille!  Olin katsellut tällaisia samanlaisia vankilatuotteiden nettisivuilla. Siellä tuoli maksoi 55€ ja pöytä saman verran. Sinänsä hinta ei ollut hirvittävä kappaleelta, mutta olisi yhteishinta noussut silti lähes 300 euroon. Kyttäsin siis tori.fi:tä joka päivä ja kun tämä setti ilmestyi myyntiin niin soitin saman tien. Haettiin nämä sitten tiistaina Akaalta yhteensä 100 eurolla ja olen kyllä tyytyväinen. Hieman nuo kyllä vaatisivat entrausta, mutta menevät kyllä hyvin noinkin. Nämä sopivat mielestäni hyvin mökin retrotyyliin.




Syksyn satoa

Näitä jättikurpitsoja tuli tosiaan kaksi, joista toisen annoin jo pois. Toisesta ajattelin tehdä itse jotakin. Tutkiskelin hetken reseptejä,...