maanantai 24. huhtikuuta 2017

Portaat ja pihakuulumisia

Kävin eilen Messukeskuksessa Supermessuilla. Olisin halunnut löytää jotain kivaa mökin puutarhaan, mutta valikoima oli jotenkin todella huono. Puutarhaosastolla myytiin lähinnä kukkasipuleita ja -juurakoita. Monien eurojen sipulit eivät juuri kiinnostaneet, koska haluan ensin nähdä mitä pihalla jo ennestään kasvaa. Ostin kuitenkin kokeilumielessä kuusi bataatin "oksaa," joissa oli jo jonkin verran juuria. Niitä myynyt nainen oli niin innostunut bataateista, etten meinannut päästä hänen tiskiltään eteenpäin. Hän kuitenkin neuvoi pitämään oksia vedessä vielä viikon ajan ja istuttamaan ne sen jälkeen kunkin oksan erikseen suureen ruukkuun ja pitämään ruukkua valoisassa paikassa kunnes ulkona on tarpeeksi lämmintä. Anna näistä varmaan kaksi äidille ja kaksi siskolle, niin ehkä edes yhdestä tulisi oikeita bataattejakin. Epäilen hieman omia kykyjäni niiden kanssa, ne eivät pidä yhtään kylmästä ja ne pitää syksyllä nostaa sisälle sitten kun mullan lämpötila laskee 12 asteeseen. Itse tuskin jaksan alkaa mittailemaan mullan lämpötiloja.

Ostin bataatin lisäksi kahdeksan orvokkia. Ne sai messujen viimeisellä tunnilla niin halvalla, että päätin hankkia pientä piristystä mökille. Päivällä oli ihanan keväinen ilma, mutta mökille pyöräillessäni alkoi sataa rakeita ja sen jälkeen vielä vettä. Kovin vaihtelevia kelejä ollut muutenkin viime päivinä. On muuten kiva kun mökille pääsee pyörälläkin vartissa, ja kymmenessä minuuttissa jos oikein kovaa jaksaa polkea.

Mökille päästyäni huomasin että mökin kohdalta oli vedetty koko kuusiaita nurin. Olemme jo ennenkin vitsailleet että mökiltäni on järvinäkymät, mutta nythän järvi näkyy oikein kunnolla. En oikein tykännyt aidan kaadosta, vaikka olihan se jo vanha ja melko harva. Nyt vaan on suora näkymä tielle ja melko vilkkaalle jalkakäytävälle. Täytyy sitten vain antaa takapihalla rehottaneiden tuoksuvattujen taas kasvaa, niin on edes vähän näkösuojaa. Itse asiassa tuo aidan kaato olikin kevättalkoiden tehtävälistalla, itse en vaan kerinnyt talkoisiin yövuorojen takia. Tai olisin kerinnyt, mutta en usko että olisin kahden tunnin unilla jaksanut tehdä mitään... 



Orvokit laitoin hämeenkyröstä tuomaani pataan. Löysin padan metsästä, se oli aikoinaan heitetty tunkiolle. Nyt se saa orvokkeineen tuoda hieman vihreyttä tuonne ankeuteen.


Samalta tunkiolta löytyi myös tämä pieni kaatoallas. Mietin sitä huussiin lavuaariksi, mutta katsoo nyt tuleeko siitä mitään. 


On tosin pihan omissakin kukissa tullut näkyviin hieman enemmän elonmerkkejä. Leikkimökin vierestä nurmikolta löytyi nimittäin krookus, jonka koko ei kyllä päätä huimaa.


Kuistin nurkkien perustusten valaminen saa edelleen odottaa. Olen tyhjentänyt nuo kuopat jo useamman kerran, mutta aina ne ovat täynnä vettä vaikkei olisi edes satanut. Tämä johtuu kuulemma maan sulamisesta, mutta joka tapauksessa betonia ei voi valaa ennen kuin vedentulo lakkaa.  Siihen asti meillä on sitten pienet vallihaudat pitämässä yllätysvieraat poissa...


Sisälläkin on tapahtunut edistystä. Tässä kuvassa on portaikon alkuavaihe eilen otetussa kuvassa. 


Ja nyt ne ovat jo valmiit! En ehtinyt ottamaan kuvaa ennen papereiden laittoa, koska Paavo oli niin ripeä hienon portaikkonsa suojaamisessa. Luulin että portaat olisi kamalan vaikea tehdä, mutta hänhän teki nuo valmiiksi lopulta vajaassa kahdessa päivässä. Portaiden alle jää tosiaan komero, jonne pitää kehitellä pari hyllyä ja naulakkoa. Ei se kovin iso ole, mutta kylä sinne hyvin liinavaatteet, vähäiset vaatteet ja imuri ym. siivousvälineet mahtuvat. 



Vielä kuva portaikosta alaspäin.

Kävimme vielä Rakennustorilla katsomassa jos siellä sattuisi olemaan sopivia ovia portaikkoon ja komeroon. Löytyihän sieltä yhdet sopivat, jotka tosin maksoivat 180 euroa. Paavo oli kuitenkin sitä mieltä, ettei niitä sen halvemmalla niitä muualtakaan saa. Katsoin kuitenkin jo ensin Tori.fi:stä, jossa sopivia ei ollut ja Metsäkylän navetasta, jossa ovet maksoivat hurjasti enemmän. Sattui vielä sopivasti, että toisessa ovessa oli lasi ja toisessa ei. Nämä täytyy vielä kuskata ensin Hämeenkyröön, jossa pitää poistaa paksut kerrokset maalia ja maalata ne uudestaan. En tosin tiedä minkä väriseksi ne haluan, koska en vieläkään ole saanut valittua tapetteja. Valkoinen on jotenkin tylsä valinta, mutta sillä varmaan mennään jos en muutakaan keksi. 



Tapeteista tuli mieleen, että Pihlgren & Ritolan tapetit lienevät nyt pois suljettuja, koska niiden rullahinta on noussut 65 eurosta 85 euroon! Täytyy vielä kysellä 2-laatuisia, mutta taidan alkaa katselemaan enemmän muita tapetteja. 









keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Purujen paluumuutto ja muuta edistystä

Lomat on lomailtu ja eilen koitti taas paluu mökkityömaalle. Kävimme maanantaina Hämeenkyrössä ja otimme samalla lattian eristeenä olleet sahanpurusäkit mukaan mummun ladosta. Kaikki säkit eivät mahtuneet edes yhteen kärrylliseen, haetaan ne sitten myöhemmin kun välipohjan eristeiden takaisin laitto on ajankohtaista.

 Lattioista irrotettiin ensin väliaikaiset laudat ja laitettiin sen jälkeen paperit lattiankannattimien väleihin. Paperien tarkoitus on estää purujen valuminen mökin alle pienistä raoista ja se toimii kuulemma myös tuulensuojana. Laitoin muutamaan väliin sanomalehteä, että on jotain löydettävää tulevillekin remontoijille. Tajusin vasta myöhemmin että olisi pitänyt laittaa tänne muutama mökissä alunperinkin ollut sanomalehti, mutta koitan muistaa laittaa sitten välipohjaan. Loppuihin väleihin Paavo laittoi tavallista ruskeaa rakennuspaperia.

Nyt on purut paikoillaan ja jäi muutama säkki vielä ylikin. Minä kannoin säkit sisälle ja Paavo levitti ja tiivisteli ne paikoilleen. Tuolla purujen ja betonin välissä oleva vaaleanpunainen on palonkestävää uretaania. Nykyiset säädökset vaativat sellaisen käyttöä, ennen vanhaan purut tulivat kuulemma kiinni betoniin. Paavoa vaan harmitti kun piti käyttää tuollaista nykyaikaista tavara, vaikka hyvähän se on varmistaa ettei mökki pala poroksi. 

Tästä tuli mieleen, että palotarkastaja kävi mökillä sillä aikaa kun minä lomailin Barcelonassa. Hän oli tarkistanut että kaikki on kunnossa ja kehunut Paavon työtä. Hän kirjoittaa käynnistään paperin, joka todistaa esimerkiksi vakuutusyhtiölle että kaikki on ollut asianmukaisesti tehty, mikäli tulee vaikkapa tulipalo. 

Purujen laiton jälkeen käytiin ostamassa lattialaudat. Googlettelun perusteella Starkilla olisi ollut halvinta, mutta siellä ei tietenkään ollut lainkaan sitä halvinta lautaa. Menimme sitten K-rautaan, jossa lautaa oli ja lopulta se saatiin ostettuakin oikeaan hintaan. Henkilökunnalla oli hieman ongelmia mittaamisen kanssa ja meiltä veloitettiin aluksi noin 30 metristä liikaa. Valituksen ja uusintamittauksen jälkeen saatiin hinta menemään sitten jokseenkin oikein. Laudat ovat mäntyä ja "mökkilaatua," eli eivät aivan priimaa. Lattia tullaan kuitenkin maalaamaan, joten ei haittaa mitään. 

Tänään Paavo saikin sitten alakerran lattian jo kokonaan valmiiksi! Tässä on portaiden/komeron lattiaa. Siinä näkyy viemäriputki, joka on tarkoitus vetää sitten aikanaan seinän läpi huussiin, jonne vedetään myös vedet. 

Minä keskityin eilen purujen kannon jälkeen ulkohommiin. Siistin lehtikompostin takaa jonkin (ilmeisesti) tatarin pois, sitä olikin maassa melkoinen kasa kun sillekään ei oltu vuosiin tehty mitään. Tyhjensin myös lehtikompostin, tai pitäisi varmaan sanoa risukompostin, koska mitään muuta siellä ei ollutkaan. Tässä kuvassa siitä on jo tyhjennetty paljon, se oli aluksi reunaan asti täynnä. Tuossa kohtaa alkoi olla niin jäistä, ettei hommasta tullut enää mitään. 

 Tällaisia pikkukomposteja palstalla on yhteensä neljä, tyhjensin niistäkin jo kaksi. Päällä oli molemmissa pelkkiä risuja, mutta alhaalta löytyi kunnon multaakin. Maa oli kuitenki vielä niin jäässä, että jätin tyhjennykset vielä sikseen. Sain kuitenkin näistä ja aikaisemmin karsituista pensaista yms. kokoon kaksi kuormallista kaatopaikalle vietäväksi. Lisäksi vein kaatopaikalle tänään kuorman lautoja ja painekyllästettyä puuta sekä toisen kuorman purettua betonia ja tiiltä.


Kaatopaikkareissulta palatessani Paavo oli nostanut keittiön kaapit sisään vähän mallaillakseen tulevaa keittiötä. Näyttää tosi kivalta, tai ainakin minun mielestäni näyttää. Toisen matalamman kaapin päälle tulee tiskiallas ja siihen pitää tehdä myös jonkinlainen jalusta, että siitä tulee oikean korkuinen. Jääkaappi tulee myös tuolle seinustalle, joten toinen matalampi kaappi joutaa pois. Yläkaappi tulee tuohon seinälle, mutta sitä taas pitää muokata vähän pienemmäksi, koska se on tällä hetkellä niin korkea, ettei välitilaa jäisi juuri lainkaan. Lisäksi kaikki kaapit pitää maalata uudestaan ja miettiä tarkkaan järjestys, että ovet aukeaisivat järkevästi. Aika paljon hommaa siis vielä luvassa noidenkin kanssa. 

Tänään iltapäivällä meille tuli avuksi taas siskoni, hänen miehensä ja yksi kaverini. Sisko tasoitti talon seinustan multakasoja, hänen miehensä auttoi Paavoa,  kaveri siisti pihaa sahailemalla "roskalautoja" polttopuiksi ja minä kaivoin kuistin nurkkien perustakuoppia. Ne eivät nimittäin ole vieläkään valmiit, mutta en ole pitänyt kiirettä koska tiedän ettei niit kuitenkaan valeta vielä vähään aikaan. Sisko ehti myös hieman siistimään huussia.

 Mikään luksustoilettihan se ei vieläkään ole, mutta ehkä vähän viihtyisämpi kuitenkin. Olen kantanut sinne turvaan kaikkea mökiltä löytynyttä tavaraa, minkä haluan säästää. Sen takia siellä noita koirapatsaita ja tuhkakuppeja onkin. Seiniin nidottiin koristeeksi kuvia vanhasta kalenterista. Jospa tuota nyt tämän kesän vielä käyttäisi, täytyy vaan vielä tunkata suoraksi koko kylkiäisrakennus.

Sisällä Paavo oli ehtinyt vielä aloittaa vintin portaiden teon. Nyt tuosta näkee mihin kohtaan tulevat ovet ja hieman jo miten portaat tulevat menemään. 

Lähdimme mökille eilen ja tänään jo kahdeksalta aamulla kun ilmainen parkkiaika keskustassa loppui. Eilen olimme yhdeksään asti illalla ja tänään piti lopettaa hieman aikaisemmin, koska piti käydä vielä palauttamassa auto ja peräkärry Hämeenkyröön. Siltikin lähtö venyi melkein kahdeksaan asti ja Paavo vielä harmitteli lopettamista kun oli kuulemma päässyt juuri hyvään vauhtiin. Hirveästi saatiin kuitenkin jo aikaan noiden kahden päivän aikana, alkaa hiljalleen tuntumaan että oltaisiin jo voiton puolella!

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Sunnuntai ja maanantai

Minulla alkoi tosiaan perjantaina loma, joten mökillä on olut nyt joka päivä siitä lähtien. Huomenna tosin lähden viideksi päiväksi Barcelonaan, mutta toivottavasti Paavo saa sillä aikaakin jotain aikaiseksi.

Eilen Paavo alkoi levyttämään seiniä. Kirjoitin seinään viestin tuleville remontoijille, jotka toivottavasti eivät näe sitä vielä kymmeniin vuosiin. Lisäsin muutakin noiden tekstien lisäksi, mutta ne jääköön piiloon pahvien alle. Minä vinolaudoitin samalla keittiön ja portaikon väliseinän, mutta siitä ei tullut nyt otettua kuvia. Samalta se kuitenkin näyttää kuin muutkin tekemäni vinolaudoitukset.



Alkaa heti näyttämään enemmän valmiilta, kun on tasaiset seinät. Nämä levyt pitää vielä pohjamaalata ja paperoida, jonka jälken ne voi vasta tapetoida.

Tässä alemmassa kuvassa näkyy jo portaikon ja komeron väliseinän runkoa. Tähän väliin pitäisi saada mahtumaan siis kaksi ovea, vasemmanpuoleinen menee portaikkoon, jonne myös ikkuna jää ja oikealle tulee ovi portaiden alla olevaam komeroon.

Vinolaudoituksen valmistuttua otin taas vaihteeksi lapion käteen, vielä kuistin perustusten kuopat oli kaivamatta. Olisi luullut että maa on vielä jäässä, mutta eipä ollut kyllä enää yhtään. 


 Melkein tuli jo valmista, pitää vielä tasoittaa pohja ja sitten voi alkaa taas valuhommiin. Toisen nurkankin kuoppa on jo ihan hyvällä mallilla.


Kovin sotkuista puuhaa. 


Löytyihän  pihalta muuten lisää kukkiakin, kun oikein tarkkaan katsoi! Nämä upeudet löytyivät leikkimökin nurkalta :D 


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Pikkutalkoot

Lauantaina saatiin onneksi kokoon uudet, osanottajamäärältään pienet talkoot. Tarkoitus oli viedä tavaraa kaatopaikalle niin paljon kuin ehti, kaatopaikka kun meni kiinni jo 15.30. Neljä kuormaa ehdittiin viedä, kaikissa oli purettua betonia ja harkkojen paloja. Lisäksi siivoiltiin pihaa muutenkin, haravoitiin ja leikkasin marjapensaita. Pikkuhiljaa alkaa näyttää vähän siistimmältä. Tuo takana näkyvä mökillä ollut kamala pöytäryhmä saa kyllä lähteä heti kun löytyy tilalle joku kiva retrohenkinen kalusto.

Muiden tehdessä pihahommia Paavo teki töitä sisällä. Palomuuri on nyt myös välipohjan korkeudella.



Hormin taakse tuli väliseinä, joka erottaa keittiön portaista. Tässä kuvassa on koko tuleva keittiö, puuhella tulee tuon betonin päälle, sen viereen tulee vielä joku pieni paloseinä ja sähköhella. Mikäli mahtuu niin tuolle vasemmalle seinälle tulee vielä joku kapea kaappi tai laatikosto. 

Lisäksi olohuoneen viimeinenkin ikkuna on nyt paikallaan. Kuistin kaksi ikkunaa puuttuu vielä, ne laitetaan paikalleen vasta sitten kun kuistin perustukset on tehty uusiksi, etteivät ne hajoaisi kun kuistia liikutellaan. Parven ikkuna taas on vielä kokonaan korjaamatta. Tuota etualalla näkyvää pöheikköä olen koittanut myöskin perata lisää, kaikki villiintyneet vadelmat saivat lähteä ja osa noista pensaista sai jäädä. En edes tiedä mikä on tuon pensaan nimi, lumimarjan sentään tiedän, se kasvaa tuossa vasemmassa reunassa.
Talkoolaisten (eli siis siskon ja hänen poikaystävänsä) lähdettyä perkasin vielä vähän tuota lautakasaa ja tein siisteimmistä laudoista polttopuita ja kokosin ne leikkimökkiin. Betonimuotteina olleet jätin, kai nekin voisi polttaa, mutta jätän nyt kuitenkin välistä. 
Isä kuolee varmaan nauruun kun näkee minun polttopuuni, ei ole ihan täsmällisiä 33cm pitkiä millaisia hän aina tekee.
Huomasin illemmalla myös että talkoolaiset taisivat olla jo aika näreissään haravoidessaan nurmikkoa, ne vähäisetkin kukinnot oli haravoitu pois :D Taustalla näkyy kaikki jäljellä olevat!

Me lähdimme nimittäin Paavon kansa käymään vielä Bauhausissa hakemassa tarvikkeita nyt kun oli peräkärry käytössä ja talkoolaiset jäivät haravoimaan keskenään. Ostimme mm. palovillaa, ekovillaa ja puukuitulevjä. Lähes 400 euroa menikin taas että hujahti. 

Nyt on kuitenkin taas välineitä millä jatkaa!


lauantai 8. huhtikuuta 2017

Epäonnistuneet talkoot

Keskiviikkona piti olla mökkitalkoot. Osanottajamäärä ei ollut kovin suuri, mutta silti. Haimme auton ja peräkärryn ja tarkoitus oli alkaa porukalla raahaamaan roskaa kaatopaikalle. Muiden piti tulla töiden jälkeen ja minä menin Paavon kanssa jo aikaisemmin aloittelemaan hommia. sainkin yhden kuorman vietyä kaatopaikalle, siinä oli tämä roskavuori ja kasa rikkinäisiä saaveja, jotka olivat seisseet nurmikolla koko talven. Niihin laitettiin syksyllä jätesäkit, jotta niissä pysyisi edes hetken aikaa vettä kun alueelta katkaistiin syksyllä vedet ja meillä oli betonivalut vielä kesken.


Kunnon kaatopaikka

Seuraavaksi aloin lastata kärryyn huussin vieressä ollutta jätelautakasaa. Syksyllä ihmiset tulivat innoissaan hakemaan noita lautoja polttopuiksi, mutta nyt kenelläkään ei ilmeisesti ollut enää tarvetta kun ne eivät kelvanneet kellekään, joten ne piti itse viedä pois. Samalla viestittelin piloillani kaverille, että olisihan hän voinutkin tulla talkoisiin. Hänen piti mennä töihin, mutta mahataudin takia hän olikin jäänyt kotiin. Lähetin häelle myös kuvan huussista missä hän voisi tarpeen vaatiessa istuskella. 
Tässä kohtaa ilmeisesti karma astui peliin ja itsellä alkoi mahaa vääntää hirveästi. Istuin ensin huussisa, mutta kipu alkoi olla niin kovaa, että oli pakko päästä makaaman sikiöasentoon. Etsin hetken sopivaa alustaa, mutta koska mökillä ei sellaisia ole, syöksyin makuuasentoon styroksilevykasaan. Levyt vaan paukkuivat kun makasin siinä ja kiljuin Paavolle kuolevani. Hän tuli viereen ihmettelemään ja samalla aloin oksentamaan nurmikolle. Muutaman sekunnin kuluttua taas tuli tunne, että nyt tulee jotain muutakin ja juoksin vauhdilla huussiin. Olo ei helpottunut hetkeen, joten lähetin talkoolaisille viestin että älkää tulko, saattaa olla tarttuvaa. Muutaman istunnon jälkeen oloni kuitenkin helpottui ja tunnin verran istuskeltuani pystyin tekemään lautakuorman loppuun ja viemään sen kaatopaikalle. Vuorasin kuitenkin varmuuden vuoksi äidin auton penkin muovipusseilla. Paha olo ei tullut sen koommin takaisin, mutta en oikein vieläkään tiedä mistä se johtui. Epäilen vahvasti synttärikakkuni, jota söin juuri ennen tätä välikohtausta. Se oli ollut koko päivän autossa ja vaikka ulkona ei kovin lämmintä ollutkaan, niin kai se sitten vaan oli pilaantunut. 

Paavo sai onneksi vähän enemmän aikaan, hormin viereen pitää tehdä vielä palomuuri ja se on jo hyvällä mallilla. 
 Koitin etsiä pihalta kevään ensimmäisiä merkkejä, mutta niitä ei juuri löytynyt. Naapureiden pihalla näkyy kukkivan jo valkoisenaan lumikelloa, mutta minun pihassani taitaa suurin osa olla talven aikana tallottuna kuoliaaksi.
Ei tosin aivan kaikki, sillä nurmikolta löytyi kolme tällaista pienen pientä parin kukan rypästä. Ihanaa!

Syksyn satoa

Näitä jättikurpitsoja tuli tosiaan kaksi, joista toisen annoin jo pois. Toisesta ajattelin tehdä itse jotakin. Tutkiskelin hetken reseptejä,...