lauantai 4. maaliskuuta 2017

Ikkunoiden ja ovien edistymistä

Hämeenkyrössäkin ollaan tällä välillä käyty taas monta kertaa tekemässä ikkunoita ja ovetkin on nyt saatu aika hyvälle mallille.


 Lisäksi olen hieman alkanut suunnittelemaan kevään istuksia. Innostuin hieman Bauhausin siemenosastolla ja mukaan lähti melkoinen nippu erilaisia siemeniä ja muutama muukin taimien kasvatukseen liittyvä väline. Minulla oli vanhasta työpaikastani työkavereilta läksiäislahjaksi saama lahjakortti, joka hupenikin näin melkein kokonaan. Lainasin myös kirjastosta jonkun puutarhakirjan aloittelijoille. Minulla on kyllä aikaisemminkin ollut kasvimaa, mutta sato oli kovin vähäistä, ts. olematonta. Nyt voisi perehtyä asiaan hieman paremmin niin ei menisi siemenet ihan hukkaan :D Kirja olikin varsin hyvä, kaikki oli selitetty niin selkeästi alusta alkaen, että luulisi idiootinkin tajuavan. Aika paljonhan riippuu varmaan maan laadusta, ja siitä minulla ei ole vielä oikein minkäänlaista kokemusta.
Sitten niihin oviin. Rakennustorilta ostettu väliovi saa pitää valkoisen värinsä. Rapsuttelimme vanhaa maalia hieman pois, tasoittelimme pahimpia kolhuja ja sitten vain pintaan samaa maalia kuin ikkunoihinkin.

Ulko-ovi kaipasikin sitten vähän enemmän remonttia. En taas tajunnut ottaa kuvaa aikaisemmin, tässä vaiheessa on vanha paneeli revitty jo irti. Paneelit olivat niin säiden runtelemat, että ne päätettiin vaihtaa uusiin.
Tässä on jo uudet paneelit ja vanhoja maaleja rapsuteltu. Väriksi vaihtui tuollainen sinertävän harmaa likaisen ruskean tilalle. En tajunnut viimeksi ottaa yhtään parempi kuvia oven uudesta maalista, vaikka se on nyt maalattukin varmaan jo kolme kertaa. No ensi kerralla sitten.

Ikkunatkin ovat kaikki jo valmiita lukuun ottamatta kahta viimeisintä, jotka tarvitsivat vielä vähän puupaikkauksia. Niistäkin toiseen on saatu jo lasit paikoilleen, toinen on liimattu kokoon ja maalattu pohjamaaliin. Tällainen toinen niistä oli ennen:


Ja tällainen siitä tuli:
Kuvassa siis vasen alakulma on se paikattu kulma. Kulmaraudat on myös uusittu molempiin alakulmiin ja lasitkin on kitattu jo paikoilleen. Kai tämä seuraavat 60 vuotta taas kestää.
Kaikki kunnia tästäkin Paavolle, itse yritin tehdä tätä alkuun mutta ei oikein sujunut niin hän teki sitten loppuun, yllätys yllätys. Tämähän ei suinkaan ollut edes lahoin ikkuna, mutta en tajunnut muista ottaa edes kuvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...