maanantai 15. heinäkuuta 2019

Sadonkorjuuta ja muuta

Jotenkin tuntuu, että tänä vuonna kasvu on ollut kauhen kituliasta. Kuitenkin jonkinlaista satoa olen jo saanut ja kyllä lisää näyttäisi olevan tulossakin. Herneissä on jo littanat palot ja itse siemenestä kasvattamani kesäkurpitsatkin kukkivat jo. Laitoin ne ehkä itämään liian myöhään, mutta toivon että jotain satoa ehtisi niistäkin tulla ennen syksyä


Olen aiemminkin esitellyt tätä mahtavaa kurkkua, joka kasvoi Biolanin kasvusäkissä. Tänään otin sen talteen ja vein kotiin. Maistui melko vetiselle, mutta olihan se kuitenkin elämäni ensimmäinen itse kasvattamani kurkku!


Nam nam, tarjosin tästä maistiaisia vieraillekin.

Perunoitakin nostin jo kerran sen verran että saatiin yksi ateria. Ihanan vaaleita  pikku perunoita. 
Muuten en ole mikään perunoiden suurin ystävä, mutta uudet perunat kyllä ovat hyviä, varsinkin itse kasvatetut. 


Pinaattiakin otin kasvimaalta jo sen verran, että sain yhdet pinaattiletut tehtyä. 

Yksi päivä ihmettelin kuka oli käynyt kaivamassa kasvimaatani. Vastaus löytyi kuopan pohjalta; jonkun kissa oli käynyt paskomassa kasvimaalleni. Siinä kohtaa ei kasvanut edes mitään, liekö sama katti käynyt aiemminkin asioillaan? Ikinä en ole kissaa puutarhalla nähnyt, mutta kauhea hajukin kyllä viittasi kissaan.

Sitten ihan toiseen asiaan. Pappa oli saanut jo valmiiksi sohvan puuttuvan palasen. Hain sen jo viime viikolla, pitäisi vielä vähän hioa tuota palikkaa ja koitaa saada siitä saman värinen kuin muusta sohvasta. Tässä kuvassa sitä ei ole vielä liimattu kiinni, mutta varsin hyvin näyttää sopivan. Pappa on kyllä hyvä.




Seinustojen soran levittäminen on edennyt "olohuoneen" päätyyn. Maa vietti siellä  mökkiin päin, joten olen tunti tolkulla kaivanut maata pois ja koittanut tasata sitä. Tämä on vähän huono kuva, kuvasin tässä lähinnä tuota ruusua mikä kasvoi omenapuun alla. En koskaan nähnyt tuon ruusun edes kukkivan, mutta aina se vain kasvoi ja raapi lähes päivittäin minua. Sain siitä tarpeekseni, leikkasin sen matalaksi ja kaivoin juuret ylös. Tuosta takaa näkee kuitenkin hieman tuota kaivantoa. Kyllä melkein kaivinkoneen olisi tarvinnut. Nyt sivustat ovat täynnä epämääräisiä savikasoja, täytynee kuskata niitä peräkärryllä pois, ei noita muuten saa mitenkään tasattua. Melkoista kaivantoa puoli palstaa, mutta kai tämä tästä. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...