torstai 2. tammikuuta 2020

Uusi vuosi

Onpas kulunut taas paljon aikaa edellisestä tekstistä. Tuntuu ettei mökillä hirveästi ole tapahtunut sitten syyskuun, mutta kun selailen kuvia puhelimesta niin on sentään jotakin tehty. En saa taas puhelinta ja läppäriä yhteistyöhön niin en kaikkia kuvia saa nyt edes koneelle.



Loppusyksystä sahasin koko orapihlaja-aidan matalaksi. Se on ollut aivan kauhea niin kauan kun palsta on minulla ollut, niin ajattelin ettei sitä voi tuosta enää kauhemmaksi saada. 


Jospa se lähtisi tästä sitten uuteen kasvuun. Olen käsittänyt ettei sitä millään kuolemaankaan saa, eikä suoraan sanottuna haittaisi vaikka se kuolisikin. Olen aina ihan naarmuilla kun koskenkin siihen. 

Pitäisi vielä lapioida tuo aidan juuri auki tien puolelta ja istuttaa siihen jotakin maanpeittokasvia. Eivät sitten ehkä rikkaruohot niin rehottaisi. 

Takapihalla olen alkanut tyhjentämään isoa lehtikompostia. Se on vanhan omistajan peruja oleva vino lautakyhäelmä, jonka ajattelin hävittää kokonaan. Palstalla oli hänen perujaan myös neljä muovikompostia, joilla ajattelin pärjätä jatkossa. Pitäisi vaan jaksaa pilkkoa kaikki kasvit pieniin osiin, että maatuisivat nopeammin ja eivät täyttäisi komposteja heti. En muutenkaan ole mikään tunnollisin kompostin hoitaja, pitäisi siinä vähän petrata. 

Kesältä jääneet tomaatinraakileet, jotka kypsyivät hyvin kellarissa. 

Takapihalla oli viime kesänä "kukkaniitty" jonka tein tuoksuvattujen poistosta jäänelle joutomaalle. Ensi kesäksi ajattelin tehdä sinne uuden perennapenkin. Täytyy suunnitella mitä kukkia sinne laittaisi, osan olisi hyvä olla korkeita että saa vähän näkösuojaa. Jonkun kivan kaaren tai kehikon voisi myös laittaa köynnöskasvien tueksi. 

Lisäksi ajatelin siirtää etupihan kasvilaatikot mökin sivustalle. Niiden nykyinen paikka taitaa olla liian paahteinen, koska mikään ei oikein kunnolla kasvanut niissä. Mökin sivustan laatikosta tuli paljon parempi sato. Niiden paikalle taas pitäisi keksiä jotakin, ehkäpä lisää marjapensaita? 


Kasvihuone olisi kiva saada ensi kesänä tehtyä, mutta siihen ei ole haettu vielä lupiakaan. Paavon pitäisi tehdä siitä ensin piirustukset hakemusta varten. Kattoremonttia oli myös ajateltu ensi kesälle, mutta kun kotonakin remontoidaan nyt keittiötä, niin täytyy vähän katsoa riittävätkö rahat kaikkeen. Vesi nyt ainakin pitäisi saada tulemaan hanasta ja menemään viemäriputkea pitkin ulos ensi kesänä. Sen ei pitäisi olla iso homma, varsinkin kun putket ja letkut on jo kaivettu maahan. 

Siirtolapuutarha-lehdessä oli jossakin numerossa esitelty maissin kasvatusta, se kuulosti hauskalta niin pitänee sitäkin kokeilla ensi kesänä. Muutenkin nyt kun uusi vuosi vaihtui kaksi päivää sitten ja aletaan hiljalleen mennä kohti kevättä, niin aloin heti miettä jo kesää 💗














1 kommentti:

  1. Hei Suvi, Olen Siirtolapuutarha-lehden toimittaja ja etsin blogista yhteystietoasi , mutta ei osunut silmään. Ottaisiko yhteyttä toimitus@siirtolapuutarhaliitto.fi, minulla olisi sinulle kysymys. terv Pirjoliisa Lauren

    VastaaPoista

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...