keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Pikkutalkoot ja keittiö

Eilen oli taas pienet talkoot, kun siskoni tuli poikaystävänsä kanssa hommiin. Jani on nyt innostunut kovin kaivamisesta, eikä haittaa kyllä yhtään. Nyt on sentään viisi kaikkiaan yhdestätoista perustan kuopasta kaivettu. Lisäksi on kaivettu imeytyskuoppaa aina kun ei ole muuta tekemistä ollut.


Sisko grillasi meille hotdogit välipalaksi :I On muuten tehokas tuo mummun vanha sähkögrilli, ei kerinny olla päällä edes minuuttia.


Lautakuormia on mökiltä lähtenyt jo ainakin 9 peräkärryllistä, ja lisää vaan tulee kokoajan. Kiva että nämäkin jollekin kelpaa polttopuuksi, ei tarvitse itse raahata kaatopaikalle.
En muuten ole varmaan vielä maininnutkaan, että ostin jo keittiökalusteetkin mökkiin. Aloin heti kaupat tehtyäni kytätä tori.fi:stä kaikkea mitä mökkiin tulen tarvitsemaan, kuten juuri puuhellaa ja keittiökalusteita. Ja heti kun sopiva on tullut myyntiin, olen ne käynyt itselleni hakemassa. Keittiö oli kaiken lisäksi myynnissä vielä Tampereella, joten ei tarvinnut sitä kaukaa hakea.Kuvat on kuvakaappauksia Torista, ne työnnettiin mökin varastoon suojaan ja siellä niitä ei oikein voi kuvailla.

50-luvun tyyliä siis, ja tykkään tuosta väristäkin tuollaisenaan. 50-luku ei ole noin yleisesti suosikkityylini, mutta koska mökki on vuodelta 1953 ja mökistä on tarkoitus tehdä pitkälti alkuperäisen mukainen, niin 50-luvukin käy hyvin. Huonekalut eivät sentään tule olemaan 50-lukua, koska minulla on jo ennestään niin paljon huonekaluja ja jos ostan niitä lisää, niin haluan että nekin olisivat sitten sellaisia että haluan niitä pitää lopun elämäni. Vielä pitäisi löytää mökkiin kapea vanhanmallinen hella ja jokin sänky/sohva jossa mahtuisi levitettynä kaksi nukkumaan. Parvea ei nimittäin tulla eristämään niin paljoa, joten keväällä ja syksyllä nukutaan vain alakerrassa.

Tuon edellisen postauksen suurennettuani ylpeydenaiheeni näytti kyllä vähän hassulle. Osa laudoista on siis vajaasärmäisiä ja sillä ei tässä kohtaa ole väliäkään, mutta tummat kohdat eivät siis ole reikiä, vaan puun tummaa kuorta. Eikä hieno laudoitukseni oikeastikaan näytä noin vinolle, miltä se kuvassa näyttää. Vaikka siis kyseessähän onkin vinolaudoitus :DD selityksiä selityksiä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Palstatarkastuksen tulokset

Palstat tarkistettiin taas kesäkuun puolivälin paikkeilla. Ehdin jo luulla ettei tulisi mitään valituksia kun raportti viipyi, mutta tulihan...