tiistai 22. marraskuuta 2016

Remppahommia

Tänään oli vapaapäivä ja se kului taas mökillä. Meillä ei ole autossa peräkoukkua, joten sain isältä hänen työpäivänsä ajaksi auton ja peräkärryn käyttööni. Samalla hän toi taas lautakuorman. En edes tiedä paljonko laudat maksavat, mutta uskon että on suuri säästö kun olen saanut isältä paljon puutavaraa, sitä kun menee niin paljon seiniin, betonin valumuotteihin, lattioihin, kattoon, runkoon jne jne.

Minua on ärsyttänyt koko syksyn tontilla olevat risu- ja lehtikasat, koska etanat tykkäävät talvehtia juuri niissä. Tontti on tähän asti ollutkin oikea etanoiden paratiisi, joten ajattelin että niitä voisi hieman vähentää tuhoamalla niiden talvehtimispaikkoja. Kaksi kuormaa ehdinkin onneksi ajaa Tarastenjärvelle, mutta ainakin kaksi kuormaa pitäisi keritä viemään vielä joku päivä. Haluan tyhjentää vielä kaikki tontilla olleet vanhat lehtikompostit, joita on viisi kappaletta. Lehdet ja oksat eivät ole niissä maantuneet näiden vuosien aikana ja tuskin tulevat maantumaankaan. Vien ne sitten kaatopaikalle niin saan itse aloittaa kompostoimisen ns. puhtaalta pöydältä. Yhden kuorman viemiseen sitomisineen ja purkamisineen menee tunnin verran ja päälle vielä kuorman tekeminen, joka ottaa myös oman aikansa. Sitten haettiin vielä kuorma talvibetonia ja Rakennustorilta käytiin ostamassa väliovi kuistin ja eteisen väliin. Valikoimaa ei ollut kovin paljon, mutta otettiin sellainen vanha peiliovi lasilla. Halusin ehdottomasti että väliovessakin on lasi, joten sillä sitten mentiin.
Muutama risu vietäväksi.

 Paavo sai tehtyä tällä välin seinälaudoituksia ja irrotettua ikkunat ja ovet karmeineen sekä peitettyä ikkuna-aukot muoveilla. Kaikki nämä lastattiin päivän päätteeksi peräkärryyn ja vietiin säilöön Hämeenkyröön. Ikkunakarmeja on kolme, oven karmeja kaksi ja uusi ovi mukaan lukien oviakin on nyt kaksi. Neliruutuisia ikkunoita on 10, yksiruutuisia ikkunoita kaksi ja lisäksi talon alta löytyi yksi ikkunan poka, joka vietiin myös säilöön. Siitä voisi saada varaosia, samoin kuin noista yksiruutuisista laseista jotka olivat ennen keittiön ikkunana. Melkoinen määrä tavaraa noin pienestä mökistä. Ikkunat, ovet ja karmit pitäisi saada jossain vaiheessa talven aikana kunnostettua. Täytynee pitää jotkut ikkunankunnostustalkoot.
Vähän orvolta näyttää ilman ikkunoita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kylkiäinen

Kylkiäinen eli sivurakennus oli niin huonossa kunnossa (tai siis huonosti tehty alunperinkin), että se piti tehdä alusta alkaen uusiksi. En...