sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Lisää sadonkorjuuta

Tällä viikolla sain nostettua viimein viimeisetkin porkkanat ja punajuuret. Tässä kuvassa on koko jäljelle jäänyt satoni. Tuo yksi porkkana oli kasvanut aivan hervottomaksi ja muut olivat sitten vaihtelevamman kokoisia. Monen pää oli todella paksu, mutta sitten kun ne nosti maasta niin ne olivatkin jääneet pituudeltaan onnettomiksi nysiksi. Punajuuriin olin kyllä tyytyväinen, tuli monta syötävän kokoista.


Päätin korjata myös bataattisatoni ennen kuin tulee liian kylmää. Oli kyllä suoranainen yllätys miten paljon niitä tulikaan, vaikka en koskaan istuttanut bataatteja edes maahan, vaan pidin ne koko kesän ämpärin kokoisissa purkeissa.



Kädessä oleva bataatti on isoin mikä löytyi. Nuo isot mötkäleet olivat toisesta purkista ja nuo kiemuraisemmat toisesta. Minulla oli siis kahta eri lajiketta, jotka erotin hieman eri muotoisista lehdistä. Ikävä kyllä tässä kohtaa en nyt sit enää muistakkaan, että kummasta lajikkesta tuli isommat bataatit. Otin kuitenkin molemmista alkuja maljakkoon, jospa näistä samoista saisi vielä ensi vuonnakin bataatteja.

Runsaasta sadostani valmistin tällä ohjeella haudutettua bataattia. Sain yhden aika ison vuoallisen, kun kuorin kaikki sormenpaksuisetkin kiemurat ja ai että kun oli hyvää! Jos bataatteja tulisi niin paljon, että niitä pitäisi säilöä, niin niille pitäisi tehdä hankalan oloinen lämpökäsittely. Jotain onnea siis siitäkin, että sato jäi tämän kokoiseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...