keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Kukkia

Pakko laittaa nyt muutamat kuvat pioneista, jotka ovat myöskin tänä vuonna kovin aikaisessa.



Ei näitä nyt ehkä aivan niin paljoa ole kuin viime vuonna, mutta kymmeniä kukkia kuitenkin joka tapauksessa. Vaaleanpunaiset ovat jo kukassa, mutta pinkit ovat vielä nupullaan.


Tänä vuonna myös varjoliljat kukkivat. Niitä tosiaan putkahti viime kesänä pitkin nurmikkoa ja siirtelin niitä ruohonleikkurin tieltä kukkamaahan. Yllättäen ne kukkivatkin nyt, en olisi uskonut että pitäisivät siirrosta.


Enimmäkseen nämä ovat punaisia, mutta kaksi valkoistakin näkyy kukkivan.


tiistai 19. kesäkuuta 2018

Fiskars waterwheel -kastelukela

Ilmoittauduin taas avoimet puutarhat -päivään ja tänä vuonna 50 osallistujaa sai mahdollisuuden Fiskarsin uutuustuotteen testikäyttäjäksi. Innostuin heti ilmaisesta letkusta, mutta harmikseni olin 51. ilmoittautuja. Ihana ihminen puutarhapäivän järjestelijöistä sai kuitenkin puhuttua minullekin tuon uutuuden. Ei mennyt kuin viikon verran ja sain hakea Postista uuden kasteluihmeen. Onneksi en mennyt Postiin pyörällä niin kuin ajattelin, koska paketti oli aivan hervottoman iso. Onneksi paketin sisällä oli runsaasti toppauksia ym. eikä itse tuote ollut järin suuri. 



Kahva on ulos vedettävä, joten letkua saa vedettyä perässään kuten Tallinan laivoilta tuttua kaljakärryä. Isojen pyörien ansiosta letku liikkuu melko kätevästi nurmikollakin, mutta koska olen niin pitkä niin jalat ottivat kiinni kävellessä kelaan. Tämä letku esitteen mukaan kokoa M/L eli joko 20 tai 30 metriä. En itseasiassa edes tiedä letkun tarkkaa pituutta, mielestäni sitä ei lukenut missään. Täytyykin oikein mitata, koska letku tosiaankin ylöttyy palstan kulmasta toiseen kulmaan saakka, ja palstani on n. 360neliötä. Varmaankin letkuni on sitten oltava 30 metriä...



Käytössä letkukela kaadetaan maahan ja tuo kela pyörii niin että letkun saa helposti vedettyä ulos. Keskikohdan sisällä on kaikki tarvittavat välineet, letkun liittimet sekä suutinosa.


 Suuttimen päätä kääntämällä saa joko sumua tai suoran vesisuihkun ja kaikkea niiden väliltä. 



Suuttimeen saa lisäksi tuollaisen telineen, jolloin sen voi jättää maahan suihkuttamaan vettä itsekseen. Kuitenkin varsinainen sadetin olisi hyvä lisä, tuon kanssahan vesi menee vain yhteen kohtaan.

Letkua mainostetaan ettei se mene taitoksille niin ettei vesi kulje enää, mutta ainakin itse olen sen pari kertaa saanut menemään niin tiukasti taitteele että veden tulo on pysähtynyt. Muuten kuitenkin mahtava tuote, itse olen vain niin laiska etten jaksa joka käytön jälkeen kelaa rullata ja kuljettaa säilöön. Kuitenkin kelauskin toimii varsin näppärästi, jos letkun joskus haluaa piiloon.

Tätä saa tulla ihmettelemään ja kokeilemaan puutarhapäivänä, ja saan pitää vielä vierailleni arpajaiset, jonka voittaja saa 200eurolla Fiskarsin välineitä 😍
(Äiti ja Paavo, te olette muutenkin tulossa, mutta jos tätä joku muukin lukee 😋)


Avoimet puutarhat -päivä on tänä vuonna siis 1.7. klo 12-17! Aiomme pitää taas mökillä kahvilaa ja pieni kirppis saataneen myös pystyyn! Kahvila tosin on hieman pienimuotoisempi kuin viime vuonna, mutta pullaa ja kahvia on tarjolla kuitenkin.

torstai 7. kesäkuuta 2018

Akileijoja ja mu






Akileijoja on putkahdellut pitkin pihaa ilman että olen tehnyt mitään niiden eteen. Taitavat olla varsin helppoja, voisi tulla vaikka uuden värisiäkin. Ei ole kyllä hajuakaan miten niitä saisi lisää, onko kaupassa siemeniä vai mitä. 

Juhannusruusukin aloitteli kukintaansa jo alkuviikosta. Ensin oli yksi kukka, mutta seuraavana päivänä koko puska oli jo valkoisena. 


Vein töihinkin muutaman oksan missä oli paljon nuppuja ja yhden yön aikana nuput olivatkin auenneet.



Olemme nyt ollet yötäkin mökillä melkein enemmän kuin kotona. Kaupungissa on ollut niin kuuma, ja mökillä taas viileää, niin ei ole tarvinnut paljon miettiä kumpaan mennään yöksi. Yksi yö ilmat alkoivat kuitenkin viiletä ja tuli kauhea tuuli. Tuntui että tukkakin hulmusi vaikka oli sisällä, kun ikkunan karmien välistä puhalsi niin kovasti. Peiton alla kuitenkin tarkeni, mutta ehkä olisi mukava että hellan saisi käyttöön niin saisi tarvittaessa mökkiä hieman lämmitettyäkin. Jokin putken pätkä vielä puuttuu että hellan saisi kiinni hormiin. Ja tuplaikkunatkin olisivat kivat, niin tuuli ei ihan sisälle asti pääsisi. 


Nämä edellisen asukkaan hankimat kompostorihököstykset eivät ole kyllä mistään kotoisin, kun eivät pysy edes pystyssä. Ilmankos hän olikin sitonut yhden ympärille köyttä, pitäisi varmaan laittaa muidenkin ympärille niin pysyisivät koossa.

Vanha jääkaappikin tuolla vielä näkyy nököttämässä, pitäisi kuskata se kierrätykseen mutta siihenkin tarvitsisi taas peräkärryä. Täytyy odotella hetki että on tarvetta kärrylle muutenkin.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Lisää kylkiäisestä


Kylkiäinen on jo melkein valmis, enää katto, rimat ja maalaus! Puutarhan säännöissä ei saa olla ikkunoita itään päin. Huussi on kuitenkin pilkkopimeä ilman mitään luukkua, joten Paavo teki siihen perinteisen sydämen. Sen ei pitäisi haitata ketään, kuitenkin ennenkin ovessa oli vastaavan kokoinen luukku.


Tuo mökin päätyseinä näyttää nyt ihan kauhealta kun rimoja on revitty irti, mutta ne pitää kuulemma kaikki uusia niin että tulevat kylkiäisen katon päälle. 


Laudat ovat vähän vänkyröitä, pitää pitää tuossa hakasen alla tuollaista kiilaa joka toivottavasti hieman suoristaisi oven yläosaa. Ei se minua haittaisi noinkaan mutta Paavo vaatii täydellistä lopputulosta... 


Pimeähän huussi vieläkin on, mutta näkee sentään vähän missä paperit ym. ovat. Kävin Bauhausista hakemassa vessaaperitelineen ja järkytyin aluksi kun kaikki maksoivat noin 20e! Ajattelin jo että taittelen ennemin itse rautalangasta jonkun hökötyksen, kunnes perähyllystä löytyi 2 euroa maksava hyvin pelkistetty malli. Sopii hyvin mökkihuussiin. Valitettavasti tästä ei nyt tullut otettua kuvaa, vaikka kaikkien kiinnostus nyt varmasti heräsi😀

Peilikin on jo paikoillaan, ihan mukavahan tuota on käyttää. 



Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...