torstai 29. marraskuuta 2018

Uusia tuulia

Mökkiremontti on nyt kirjaimellisesti jäissä. Ostin kolmisen viikkoa sitten asunnon läheltä mökkiä, Nekalasta myöskin. Jatkossa mökkimatka tulee olemaan vajaa kilometrin, kunhan nyt vain jossain kohtaa päästäisiin muuttamaan. Aluksi piti vähän rempata vain makkaria ja muuttaa sisään. Siinä samalla sitten katsoa mitä tullaan oikein tekemään. Noh, kuten tavallista niin homma lähti vähän käsistä. Olohuoneen seinistä revittiin Finnfoamit ja kovalevyt. Alta löytyivät alkuperäiset pikopahvit ja tapetit.




Lattiasta revittiin kaksi kerrosta muovimattoa ja yksi kerros kokolattiamattoa. Kuvia operaatioista on kovin vähän, koska tästä ei ollut tarkoitus mitään blogitekstejä edes tehdä, kunhan vain äkkiä rempataisiin ja muutettaisiin sisään. 


Vanhat lattialaudat löytyivät muovimattojen alta, tässä kuvassa niitä on jo hiottukin useampi päivä sellaisella isolla vuokrakoneella. Tuo kaakeliuuni oli se suurin syy miksi tämän kämpän edes halusin, ei olla sitä vielä edes kokeiltu, mutta luvattiin että käyttökuntoinen olisi. Palotarkastajakin oli käynyt tarkistamassa sen jonkin aikaa sitten.


Olohuone alkaa olla valmis, lattia ja katto maalattiin ja seinät tapetoitiin. Tapetissa on 50-luvun henkinen kuvio, mutta kauempaa se näyttää aivan valkoiselta. Ehkä vähän turhan vaaleaa minun makuuni, mutta katsotaan näyttäisikö vähän paremmalta oikeilla valoilla, eikä vain tällä työmaahalogeenilla. 


Keittiön lattia oli muovimattojen alla saanut joskus hieman kosteutta, joten laudat vaihdettiin kokonaan. Purut lattian alla olivat melko hyvässä kunnossa, hieman joskus kastunutta purua otettiin pois ja vaihdettiin puhtaisiin. Nyt uusi lattia on jo paikallakin ja maalattu kertaallen. Vielä tarvitaan putkimies laittamaan hana ja viemäri takaisin paikoilleen, sähkömies vetämään sähköt keittiöön ja olohuoneeseen ja vähän listoja ja maalia. Sitten voisimme ehkä muuttaa. Makuuhuone, joka piti tehdä ensimmäisenä jääkin nyt viimeiseksi, siellä ei ole tehty vielä juuri mitään. 

Kylpyhuoneesta en nyt jaksa edes suuremmin kirjoittaa, koska sitä ei ole. Olemme vain miettineet mihin se mahdollisesti tulisi, jos sellaisen päätämme tehdä. Siksi keittiöremonttikin jää nyt suuremmalta osin tekemättä, tehdään keittiö nyt vain sellaiseksi että pystyy asumaan. Taloyhtiö on pieni, siinä on vain neljä asuntoa ja kaikilla muilla kolmella on oma kylpyhuone, joten ei liene ongelmaa käydä kellarisa pesulla. 

Mutta tässä pieni pikakatsaus, mökkiremontti jatkuu keväällä eikä sitä tarvitse nyt niin stressata, koska emme ole muuttamassa Tampereelta mihinkään vielä vähään aikaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...