Tasan kuukausi näköjään mennyt taas edellisestä kirjoituksesta. Mitään kovin kummallista ei ole kuitenkaan taaskaan tapahtunut. Omenapuut olen mökillä käynyt leikkaamassa, mutta haravointia en ehtinyt kuin ajatella kun taas tulikin lunta sen verran että oli maa valkoisena. Tänään kuitenkin näytti taas hieman keväisemmältä ja vein mökille kellarista ensimmäisen multatehtaani. Multatehdas on siis bokashin viimeisin vaihe, missä fermetoituneet biojätetteet sekoitetaan vanhaan multaan ja annetaan muhia vielä siellä. Minulla nuo olivat vähän reilu kuukauden kellarissa ja tänään kippasin ämpärin mökillä kasvimaalaatikkoon. Haju oli melkoisen etova kun ämpärin kaatoi, mutta kun massaa sekoitteli niin ei sieltä tosiaan enää erottanut mitä biojätteitä mikäkin oli. Kananmunankuoren hieman erottuivat, mutta muuten oli melko tasaista massaa.
Tässä kuvassa on pelkkää biojätettä ja bokashirouhetta, jotka ovat muhineet tiiviissä ämpärissä kuukauden verran, Tämä on siis toinen täyttynyt bokashiämpäri, minkä sekoitin nyt mullan kanssa ja tästä tuli multatehdas. Jätin tämän toisen satsin muhiman mökin kuistille, prosessin pitäisi toimia yhtälailla kylmemmässäkin ilmassa. Kesällä sitten vasta näkee tykkäävätkö kasvit nyt sitten kun on tuota bokashimultaa sekoitettuna kasvimaalaatikoihin.
Oli mökillä hieman jännitystäkin, kun naapurin kylkiäiseen oli murtauduttu. Ihmettelin kun varaston ovi oli auki eikä naapuria kuitenkaan näkynyt. Lähempi tarkastelu näyttikin että varaston lukko oli revitty auki. Soitin yhdistyksen puheenjohtajalle joka ilmoitti tästä naapurille. Onneksi itse mökkiin ei oltu kajottu, ikkunat ja ovi näyttivät ehjille. Ja onneksi meille ei oltu tultu.
Toin mökiltä vähän multaa, että voin laittaa gladioluksen sipuleita taas esikasvatukseen. Ajattelin laittaa ne vintin ikkunan eteen, en usko että ovat siellä kenenkään tiellä ja siellä on kuitenkin lämpimämpää kuin ulkona.
Olohuonene ikkunalaudalla on jo kasvamassa kaikkea, harmi vaan kun en muistanut kirjoittaa mitä missäkin purkissa on. Basilikaa taisi ainakin olla, samoin lehtikaalia ja pinaattia.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2019
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Siirtolapuutarhamökin kattoremontti
Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...
-
Aloin tänään miettimään huussin tyhjennystä. Koskaan aikaisemmin en ole sitä joutunut tekemään ja piti aloittaa homma ihan googlettelemalla ...
-
Jotenkin aina rautakaupassa käydessä eksyn tapettiosastolle. En vieläkään tiedä minkä tapetin haluan alakertaan ja nyt Paavo muistutti että ...
-
Tämä aihe ei ole vielä mitenkään ajankohtainen, mutta tapettien katselu on vaan on minusta paljon mielenkiintoisempaa kuin betonisäkkien v...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti