tiistai 20. kesäkuuta 2017

Muottien purut

Purin valumuotit vasta keskiviikkona, koska työt taas haittasivat vapaa-aikaa. Oli satanut muutamana päivänä ja kuopat olivat taas täyttyneet vedestä. Nuorempi Paavo sanoi ettei vesi kuitenkaan haitannut, koska pilarit olivat ehtineet kuivua valun jälkeen kuitenkin useamman päivän auringonpaisteessa ennen sateita. Pohjan anturan muotit oli aika vaikea saada irti, varsinkin kun minulla oli työkaluina vain vasara ja saha. Sain kuitenkin lopulta muotit irti ja näytin sen jälkeen kuin mutapainista tulleelta.

Kaikki tässä kuvassa näyttää jonnekin päin vinolta :D Onneksi tuo kylkiäinenkin tulee vielä uudistumaan jossain vaiheessa.

Sitten asettelin styroxit pilarien ympärille ja aloin lapioimaan maata kuoppiin. Tämä on vähän huono kuva, mutta ylemmässä kuvassa ollut kauhea mutakasa on kadonnut! Eihän se kasa kerinnytkään olla tuossa tien tukkeena kuin puolisen vuotta. 


Kuistin toinen reuna näyttää tältä. Tajusin vasta jälkikäteen että styroxien reuna olisi pitänyt varmaankin jättää maan tasalle, mutta myöhäistä se tässä vaiheessa enää oli. Täytyy jossain vaiheessa poistaa ylimääräiset osat jotenkin. 


Nyt kuisti odottelee sitten vain Paavoa (nuorempaa) että se lasketaan pilarien varaan ja vihdoinkin saisi kaikki kuistin ikkunat paikoilleen. Ensi viikolla on tulossa myös isommat talkoot, jolloin olisi tarkoitus maalata ulkona ja sisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...