keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Valutalkoot

Nimppareillani kyselin papaltani josko hänellä olisi betonimyllyä, niin saataisiin vihdoin nuo kuistin nurkat muuratta. Hänellä oli vain voimavirralla toimiva mylly, mutta hänellä oli keino jolla betonit sai sekoitettua kokonaan ilman sähköä. Hän innostuikin asiasta niin, että jo lauantaina hänellä oli valmiina pilareihin tarvittavat muotit, raudoitukset ja jopa betonisäkit ostettuna. Kaiken lisäksi pappa vielä kaivoi kuopat loppuun oikein ketterästi ollakseen yli seitsemänkymppinen.



Betonit sekotettiin lopulta sitten muovipressun päällä niin, että kaksi ihmistä veivasi vuorotellen eri reunoista. Vaikea selittää, mutta oli ihan toimiva keino. Siskoni Salla oli mukana auttamassa.


Paavokin tuli omalta työmaalta päästyään katsastamaan miten meillä sujuu. Hieman hän kyllä ihmetteli papan menetelmiä, mutta myönsi lopulta niiden olleen toimivia. Olihan hän iloinen kun hänen ei tarvitse itse tehdä kaikkea.


Pappani on muuten myöskin nimeltään Paavo. Tässä siis kaksi Paavoa samassa kuvassa.



En ole vieläkään avannut muotteja, en ole vain ehtinyt töiden takia ja monena päivänä on myös satanut kaatamalla niin ei ole paljon huvittanut. Ehtiihän sitä vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...