torstai 9. helmikuuta 2017

Ikkunaremppa jatkuu

Viime kirjoituksesta on jo paljon aikaa, mutta onneksi remontti on sentään vähän edennyt. Ikkunaremontti alkaa pikkuhiljaa olemaan jo voiton puolella. Viisi ikkunaa on kokonaan valmiina, kaksi odottaa vielä puupaikkauksia ja loput ovat lasitusta ja toista maalikerrosta vaille valmiita. Karmitkin on jo maalattu ainakin kertaalleen jokainen. Sisälasien tekoa ei ole vielä edes aloitettu, mutta niillä ei ole mikään kiire. Kun nyt edes jotkin lasit saisi muovien tilalle.


Tässä on vielä yksi kuva muistoksi siitä, millaisia ikkunat olivat ennen kuin niille tehtiin mitään.

Tästä on jo lasit poistettu ja raaputetaan maaleja pois. Monessa ikkunassa puu oli vielä oikein hyvää maalin alla.

Seuraavaksi maalattiin ensimmäinen kerros. Maalina Tikkurilan ikkunamaali, joka lopulta saapui kun ensin olin soittanut Taloon.comiin että missä pakettini viipyy. Tilaukseni oli ilmeisesti hukkunut jonnekin ja saapui perille heti seuraavana päivänä kun soitettuani sinne. Paketti tosin tuotiin työpaikalleni, koska en ollut kotona kun sitä olisi oltu tuomassa, mutta sainpa maalit ja kitit kuitenkin viimein itselleni.


Mökin edellinen asukas oli maalannut pokat hieman vapaammalla kädellä, joten laseista piti rapsuttaa maaleja pois aika paljonkin. Maalit onneksi lähtivät helposti pois varovasti puukon kärjellä rapsuttamalla.

Kittauksesta en tainnut ottaa yhtään kuvaa, koska tässäkin ollaan jo laittamassa lasitusnauloja. Kittiä laitettiin kuitenkin ensin noihin reunoihin, mihin lasit tulevat ja lastalla tasoitettiin. Sitten laitettiin lasit paikalleen ja päälle vielä uuden kitit, jotka myös tasoitettiin lastalla. Lasin toiselta puolelta myös poistettiin sinne tursunneet ylimääräiset kitit.  En osaa tätä tarkemmin selostaa, enkä sitä itse juuri tehnytkään. Ehdin varmasti vielä tätäkin enemmän harjoittelemaan.
Näin monta valmista jo! Kitin annettiin kuivua viikon verran ennen kuin maalattiin toinen kerros, eikä kitti vielä silloinkaan ollut täysin kuivaa.

Lasit rajattiin ennen maalausta sinisellä maalarinteipillä. Tämä eroaa tavallisesta maalarinteipistä ilmeisesti liimallaan. Tämä ei kuulemma jumahda kiinni, kuten tavallinen maalarinteippi. Koitin kysellä tätä sinisen teipin eroa, mutta en aivan tarkalleen käsittänyt. Verratiin ainakin automaalaukseen, että siinä täytyy käyttää aina tätä sinistä teippiä. Ihan kuin olisin joskus menossa autoja maalaaman... :D  Joka tapauksessa teippi piti laittaa noin 2 millin päähän kitin rajasta. Maalikerros tulee estämään veden menemisen kitin alle ja tässä kohtaa piti varoa, ettei sotkenut vielä pehmeää kittipintaa.

Viisi ikkunaa on nyt siis maalattu jo kahteen kertaan, eli ne ovat valmiita. Loput pitäisi vielä joku päivä mennä tekemään loppuun!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...