keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kylkiäinen

Kylkiäinen eli sivurakennus oli niin huonossa kunnossa (tai siis huonosti tehty alunperinkin), että se piti tehdä alusta alkaen uusiksi. Ensin sahattiin moottorisahalla kulmat, että pystyi kaivamaan perustuskuopat. Metrin syvät kuopat taas kivikovaan saveen, onneksi nämä on nyt oikeasti ne viimeiset. Koko höskää ei voinut purkaa ensin kokonaan pois, että oli edes joku paikka missä säilyttää romuja. Ja toki oli mukava että huussikin oli käytössä pitkään. 


Huussia olikin mukava käyttää, kun siitä puuttui yksi kulma kokonaan. Onneksi kukaan ei horjahtanut huussireissulla ja pudonnut tuonne monttuun. Tässä kuvassa onkin jo pilari valettuna ja kuivumassa.


Tämmöinen hököstys se oli.


Tässä on vanha purettuna ja uutta jo muotoutumassa. Raahasin yksin koko vanhan kylkiäisen kaatopaikalle, kun en saanut ketään apuun silloin kun oli peräkärry lainassa. Kolme kärryllistä tavaraa tuli ja yksi iltapäivä kului aikaa. Peräkärryn kuorman sitominenkin alkaa sujua jo hieman paremmin ja saan räikät auki ilman suurempia tappeluita. Jee!


Tässä ollaan taas jo pidemmällä, runko on pystyssä ja seinälaudoitus hyvällä mallilla.
Paavo teki muuten koko rungon, mutta minä sahasin noita seinälautoja ja Paavo naulasi ne kiinni. Parissa tunnissa saatiin aika paljon tehtyä.


Kattoon tulee kolmiorimahuopakate ja näissä on sen aluskate. Muuten kylkiäinen tulee olemaan samanlainen kuin vanhakin. Huussi tulee sivulle ja päähän varastoa. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy rajat alkuperäisestä kylkiäisestä, joka on ollut kovin matala. Tämä edellinen oli tehty ilmeisesti joskus 90-luvulla ja se oli jo aivan vänkyrässä. Eikä ihmekään, perustuksena oli vain yksi harkko per kulma, Nyt pitäisi kestää vaikka maanjäristykset. Tai ainakin uskoisin niin...



Varaston ja huussin väliseinäkin on jo pystyssä, eli oikeastaan puuttuu vain tuon etureunan lautat, ovet ja rimat seinistä. Ja maalaus, varsinainen katto ym... Huh ei se nyt ihan niin yksinkertaista ollutkaan kun alkoi miettimään. Mutta kuitenkin kaikki nämä kuoppien kaivuuta lukuun ottamatta tapahtui viikon sisään, että aika hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...