perjantai 4. syyskuuta 2020

Syyskuu

 Kesä hujahti ohi melkein huomaamatta. Olin elokuussa kolme viikoa kesälomalla, mutta jotenkin silloinkin oli niin paljon kaikkea ohjelmaa, etten ehtinyt juuri olla mökilläkään. Yhden yön olin ja sekin niin, että menin sinne illalla vasta kymmenen jälkeen. Aamupäivällä ehdin keräämään marjat menin sitten niitä kotiin keittelemään mehuksi. Yhtenä päivänä sain sentään maalattua mökin valkoisia vuorilautoja, mutta sekin pitäisi tehdä vielä toisen kerran, taitaa mennä taas ensi vuoteen. Oikein hävettää kun yksi yhteisötyötuntikin jäi tekemättä, ajattelin että lomalla ehdin, mutta sitten tulikin jo viesti että viimeinen mahdollisuus tehdä olikin jo tulossa, ja olin silloin juuri toisella puolella Suomea. 

Maissia kokeilin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Neljä taimea säilyi hengissä esikasvatuksesta maahan asti ja ne neljä ovatkin voineet oikein hyvin. Korkeutta niillä oli heinäkuun lopulla kolmisen metriä.





Tähkiä on tulossa kaikkiaan noin 15 kappaletta, aika huimaa! Tuosta hiusmaisen tupsun ruskistumisesta pitäisi näkyä, että tähkät alkavat olla kypsiä. Yhden jo elokuun lopulla avasinkin ja kyllä se ihan maissilta näytti! Hieman taisi kyllä vielä olla raaka, kun jyvät olivat vihertäviä eikä keltaisia, mutta kyllä minä tämän kuitenkin grillasin (=poltin vahingossa). Söin kuitenkin vähiten palaneet jyvät ja kyllä se ihan maissilta maistuikin. Saa nähdä ehtivätkö muut kypsyä, lievää "hiustupsujen" ruskistumista on kyllä nähtävissä, mutta toivottavasti ehtivät kokonaan kypsiksi asti. 



Ensi vuonna pitää kokeilla ehdottomasti uudelleen, näitä on ollut hauska seurata. Nämä ovat sokerimaissia Hyötykasviyhdistykseltä, kotona kasvaa saavissa eri lajista maissia, mutta niistä ei tullut kyllä yhtään mitään. Kasvoivat pituutta noin metrin, mutta siihen ne jäivät. Ehkä saavi oli liian pieni astia niille. 


Kastelualtaistakin tuli satoa runsain mitoin, ja on tulossa tomaattia ja chiliä vieläkin.
Tässä pienemmässä altaassa kasvaa kasvimaakurkku, chili ja tomaatti. Kurkku ei kasvina ole kauhean isoksi kasvanut, mutta tästä tuli silti neljä kunnon kurkkua!


Olin ihan ihmeissäni tästä sadosta ja joku toinenkin ihmetteli sainko todellakin kasvimaakurkkua kasvatettua ilman kasvihuonetta. Ei itselleni tullut mieleenkään että kasvimaakurkku tarvitsisi ehdottomasti kasvihuoneen, ajattelin vain että jollain nimellä nämä on pitänyt erottaa niistä lyhyemmäksi jäävistä avomaankurkuista 😂 Ilmeisesti kasvimaakurkku on herkempi kuin avomaankurkku, koska kyllä minullekin oikeasti kävi niin, että toinen isompi kurkuntaimi taittui tuulessa  ja kuoli jo alkukesästä. Se kasvoi toisessa kastelualtaassa ja oli jo kooltaan todella suurikin, kunnes yhtäkkiä se olikin kuollut. En keksinyt (eikä kyllä kukaan muukaan) tälle muuta selitystä kuin tuon tuulessa katkeamisen. Olin kyll yrittänyt tukea sitä naruilla, mutta en ilmeisesti tarpeeksi hyvin. Se kurkku ehti muuten painollaan katkaista yhden tomaatintaimenkin ennen kuin kuoli lopullisesti.


Tuo kuollut kurkku oli siis isommassa kastelualtaassa, jonka päällä on kasvusäkki. Kurkun ja tomaatin kuoltua istutin niiden tilalle säkkiin vielä uudet tomaatin taimet, jotka onneksi lähtivät hyvin kasvuun. Satoa on alkanut nyt tulla pikkuhiljaa, muutama tomaatti parin päivän välein. Nämä ovat siis kirsikkatomaattia, lajin nimi on Tiny tim. Sain taimet kaveriltani keväällä. 

Minulla ei ole nyt mitään suoranaista vertailukuvaa, mutta kaikki kasvusäkissä kasvanut on ollut paljon suurempaa, kuin toisessa altaassa kasvaneet. Toisessa altaassa on siis Biolanin sammalmultaa, jossa ilmeisesti ei ollut mitään ravinteita mukana. Tajusin tämän kesäkuulla, kun näki miten paljon suurempana kaikki rehotti kasvusäkissä, jossa ravinteet olivat valmiina. Heitin silloin vähän jälkijunassa mullan sekaan lannoitetta ja kyllä kaikki lähtivät heti paremmin kasvuun. 



Edellisestä kirjoituskerrasta on niin pitkä aika, että juttua tuntuisi nyt riittävän vaikka kuinka! Pitää nyt kuitenkin katkaista ja jatkaa ensi kerralla, joka toivottavasti on ennemmin kuin kuukauden kuluttua... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...