sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Aarteita purujen kätköistä

Puruja pois lapioidessamme löytyi lattian alta kaikenlaista pientä kivaa. Työ etenikin melko hitaasti, kun halusin säilyttää kaiken mitä sieltä löytyi. Lopulta sanomalehtiä löytyi niin paljon, että huonokuntoisimmat piti vain lajitella roskiin, koska lehtiä oli käytetty estämään purujen valumisen lautojen läpi talon alle.
Sementtisäkitkin oli ennen kauniimpia :D Ja 50 kilon painoisia, 25 kiloakin on mulle vähän liikaa!

Tämä oli ihan paras, ehjä sarjakuvavihko, josta ei löytynyt vuosilukua. Piti lukea heti paikan päällä kun tämä löytyi, tarina oli melko imelä ;D

Vanhoja matkaesitteitä löytyi vaikka kuinka paljon, lentokoneet oli silloin vähän erilaisia kuin nykyään.

Ylempänä olleessa kuvassa näkyvä paperipakkaus oli käytetty paketin lähettämiseen.

Näkeeköhän tuota tekstiä lukea mutta tämä lehtiartikkeli huvitti meitä myös. Lehti oli jätetty aivan oven eteen juuri tämä aukeama ylöspäin :D Hyvin voin uskoa että talvella on paleltu!

Mökistä löytyneet lehdet olivat enimmäkseen vuodelta 1953. 






Näiden lisäksi löytyi myös kondomipaketti, jonka kondomista oli jäljellä enää ruosteisen värinen renkula, Kalle -lehti vuodelta  -53 mutta tästä oli leikelty melkein kaikki kuvat pois, tupakka-askeja, Venus teriä paketteineen jne. keräsin tavaraa talteen pahvilaatikollisen, täytyy joskus ajan kanssa käydä se läpi ja säilyttää mielenkiintoisemmat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...