torstai 2. syyskuuta 2021

Kasvihuoneen satoa

Taas on mennyt tovi kun olen viimeksi kirjoitellut. Instagramiin olen kyllä laittanut kuvia lähes päivittäin, mutta josko nyt vaihteeksi kirjoittaisi vähän tännekin. Koitan tässä nyt tehdä jonkinlaisen koosteen kesän viljelyksistä, myöhemmin kirjoittelen sitten remonteista.


Jatkan ensin nyt viimeisintä kirjoitusta ja kerron lisää kasvihuoneesta. Kasvihuoneeseen mahtui tosiaan kaksi kasvusäkkiä itsetehtyjen kastelualtaiden kanssa ja niiden väliin meni vielä muutama ruukku. Kaikkiaan kasvihuoneeseen tuli taimina kaksi kasvihuonekurkkua, kaksi melonia, kolme chiliä ja 3 tomaattia. Alkukesästä kaikki näytti vielä kovin pieneltä ja mitättömältä

Kasvihuoneen eteläpäätyyn laitoin raudoitusverkkoon ruusupapua ja tuoksuhernettä, josko vähän varjostaisivat pahimmalta paahteelta. Ja paahdettahan tänä kesänä riittikin, oli pitkään 30 asteen helteitä satamatta lainkaan. Kirjoitan tämän nyt muistiin, niin voi sitten joskus näitä selata ja muistella millainen keli oli kesällä 2021. Vähän turhan kuuma jos minulta kysytään, ei oikein jaksanut tehdä pihalla muuta kuin pakolliset jutut. Kastelua sai myös harrastaa, vaikka nuo itse tehdyt altakastelusysteemit toimivatkin oikein hyvin. Riitti että niihin laittoi vettä noin kerran viikossa. 







Kasvihuone kävi kuitenkin pian pieneksi. Kattolasit piti ottaa kokonaan pois ja kyhäsin mummulan vanhoista seipäistä tuollaiset tuet, joihin sain narut kasvien kiipeiltäviksi. 



Loppukesästä alkoi satoakin tulla. Kurkun, tomaatin ja melonin taimia oli kasvihuoneen lisäksi  mökin seinustalla kasvusäkissä ja kastelualtaassa. Kurkkua tuli yhtä hyvin kasvihuoneesta ja mökin seinustalta, mutta meloni tuntui kasvavan paremmin seinustalla. Kasvihuoneeseen tuli kolme pientä melonia, mutta ne eivät kasvaneet koskaan tennispalloa suuremmiksi. Seinustan melonista tuli yksi ihan oikean kokoinenkin hedelmä. En tiedä mistä tämä sitten johtui, koska kastelualtaat ja saman merkkiset kasvusäkit olivat yhtälailla kaikkialla. Ehkä kasvihuone oli vain liian täyteen tupattu ja se häiritsi kasvien kasvua. Muuta selitystä en keksi.


Kurkkusato oli kyllä valtaista tänä kesänä. Nämä menivät siskolle säilöttäviksi, kun sillä hetkellä oli itsellä jotain muuta tekemistä. Itsellekin jäi kyllä kurkkuja säilöttäviksi kuutisen kiloa ja lisäksi tein hölskykurkkujakin varmaan kymmenen kertaa. Tomaatteja on kypsynyt lähinnä yksittäisiä, sen verran että niitä on saanut päivittäin napsia muutaman suuhunsa. Nyt näytti olevan tulossa jo hallaöitäkin, pitänee kerätä raakileet pian talteen. 






 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...